Kotiurposta on riesaa, se ärsyttää, se pyyhkii kädet mattoon ja syö sipsejä sängyllä.

 

Kotiurpo kun siivoaa keittiön, niin ilahdut ensin kunnes menet katsomaan perästä.

Kotiurpot siivoaa vain siltä kohdin minkä näkevät eteenpäin katsoessaan. Selän takana olevat likaiset astiat, jugurttipurkit ja juustot eivät kuulu siivouspiiriin, sillä niitä ei kotiurpo näe. Kotiurpo ei hallitse siivoamista. Luutuaa liian kuivalla mopilla jättäen lattian likaiseksi, pyyhkii pölyjä talon toisessa päässä antaen hanan valua toisessa päässä - ei käytä pesuainetta, ei välttämättä siirrä,nosta tai pyyhi tavaroita itsessään. Kotiurpon matot ja huonekalutekstiilit näyttävät monesti kurjilta ja sottaisilta. Kotiurpon kädet ovat yleensä rasvaiset ja sormenjäljet erottuvat hyvin kiiltävistä pinnoista, kuten kaapinovista, jotka eivät kuulu myöskään siivouspiiriin sillä niitä ei imuroida, luututa tai laiteta tiskikoneeseen. .

 

Kotiurpo kunnioittaa päätöstä, ettei olohuoneessa syödä - paitsi sipsejä, poppareita, dipattavaa, jätskiä, jogurttia, banaania, karkkeja, keksejä, kahvikakkua… - muut hän suostuu syömään seisaaltaan olohuonetta ja muuta tilaa eroittavassa linjassa siten, että näkee telkkarin. Kotiurpo syö suu auki ja mässyttää. Etenkin kovat karkit pitävät kovaa meteliä.

Kotiurpon maha ei ole koskaan niin täysi ,ettei jotain voisi syödä. Kotiurpo myös juo kokoajan. Kotiurpo on kodin komposti.

 

Kotiurpo luulee tietävänsä asioista paljon tietämättä mitään ja silti puhuu niistä tosina.

Kun pyydät esimerkkiä tai tiedon alkuperää ,niin kotiurpo suuttuu ja sanoo että se olikin vain hänen mielestään. Esimerkiksi desinfiointiainetta hän ei suostu laittamaan avohaavaan,

sillä hän uskoo niiden kirvelevän  Hän myös luulee ettei niitä saa laittaa avohaavaan.

Kun kysyt mihin kotiurpo desinfiointiainetta sitten laittaisi - mustelmaan, rupeen, ehyelle iholle  - kotiurpo suuttuu. Kotiurpo menee lukkoon kun ei osaa selittää.

 

Kun kotiurpon sukat kastuvat hiestä ja pitävät meteliä laminaatti-/muovilattiaa vasten,

alkaa hän leikkimään . Nostelee jalkoja ylösalas ja sanoo että kuuntele - hän luulee että sukkien pohja on semmonen että se tarttuu lattiaan kiinni - litsläts. Kun pyydät tarkistamaan osuuko sukkien pohjassa oleva tarttuva materiaali (logo)  lattiaa vasten, hän toteaa että ei - ja hämmästyy. . Sitten kerrot rauhallisesti että märistä sukista kuuluu tommonen ääni lattiaa vasten , kun olet leikkinyt tarpeeksi niin veisitkö hikiset sukat pyykkiin ja pesisit jalkasi. Kotiurpo huvittuu.

 

Vaatepyykkien sekaan koneeseen kotiurpo saattaa heittää uuden pyyhkeen ( uusien tekstiilien pesun olet tietenkin hänelle itse opettanut, hän on luullut että ne ovat valmiiksi puhtaat ja käyttökelvollisia kaupasta tulleina). Pyykkikonetta tyhjentäessä hän tulee näyttämään vaatteita sinulle hämmästyneenä ja kysyy miksi kaikki vaatteet ovat valkoisen nukan peitossa. Kysy ensin varovasti laitoitko vaatteiden sekaan pyyhkeen. Kerro sitten miten uusista tekstiileistä irtoaa ensipesussa nukkaa ja väriaineita ja olisi hyvä pestä pyyhkeet muista vaatteista erillään muutenkin materiaalierojen takia. Pyydä anteeksi ettet kertonut sitä hänelle heti tavattuanne.

Kotiurpo näyttää masentuneelta, kun hänen kaikki lempisarjakuva-paidat pitää pestä uudelleen.

 

Kotiurpo viikkaa vaatteet siten, että puristaa yhden kulman nyrkkinsä sisään ja loppuosan pyörittelee ranteensa ympäri. Tämän jälkeen möykyn voi heittää kaappiin. Vaikka kotiurpo mielellään muistelee omia hyviä puoliaan armeija-ajalta ei hän muista miten kaappi pidetään siistinä tai peti petataan. Kotiurpo on unohtanut kaikki nämä  käytännön opit. Kotiurpo kyllä yrittää.

 

Kotiurpo ei ymmärrä mitä eroa on puolentunnin ja kahden tunnin pyykkikonepesulla. Hänen mielestä sillä ei ole mitään väliä. Hän ei myöskään käsitä miksei valoja kannata pitää huoneissa joissa ei ole. Kotiurpo ei ole taloudellinen. Hän ostaa mielellään uutta ennenkuin vanha loppuu ja käyttää sen ensin. Kotiurpoa syyttäessä haaskauksesta ja tuhlaamisesta  - kotiurpo suuttuu.

 

Kotiurpon muisti on huono , humalassa huononee ja häntä suututtaa kun sinä muistat kaiken.

Kotiurpo ei osaa perustella. Hän vain sanoo ja hänestä vain tuntuu. Hän ei osaa selittää.

Kotiurpo on jo aikuinen. Hänen mielipiteet ovat hyökkäyksiä, joita ei tarvitse perustella mitenkään, jolloin sinulla ei ole puolustusmahdollisuutta. Esimerkkejä on turha toivoa. Kun itse pystyt aina perustelemaan kaiken , suuttuu kotiurpo ja sanoo ettei aina tarvi perustella ja häntä alkaa ärsyttämään kun vaaditaan perusteluita. Esimerkiksi kotiurpo helposti sanoo sinua erittäin dominoivaksi ihmiseksi mutta kun pyydät kertomaan tilanteen, jossa tämä on ilmennyt, hän voi sanoa että kysy keltä vain. Voi olla että kotiurpo ei tiedä mitä dominointi tarkoittaa.

Sen sijaan kotiurpo itse latelee sinulle sääntöjä miten meikataan, mitä laitetaan, mitä vaatteita puetaan, mikä vaate ei ole hyvä, mikä meikki ei sovi ja ei anna sinun leikkauttaa hiuksia ja opastaa siinäkin kuinka ne pitää laittaa. Kun pyydät häntä meikkaamaan, kampaamaan ja pukemaan sinut koska hän on selkeästi taitavampi - kotiurpo suuttuu.

 

Kotiurpo on jälkipolttoinen. Hän saattaa kehua kuinka olit kaunis juhlissa kolme päivää sitten. Itse juhlapäivänä kun olet laittautunut pitemmän aikaa ja tulet näytille ei kehuja heru. Sen sijaan hän saattaa kysyä että eikö sinulla ole muita kenkiä .

Kotiurpo puolestaan hakee hyväksyntää ja kehuja heti. Mikäli hän on ylpeä jostain ruumiinosastaan niin hän pyytää sinua koskettamaan sitä usein. Hän suorastaan tyrkyttää itseään. Hän haluaa että sinäkin pidät siitä. Kotiurpo on läheisriippuvainen ja kaipaa ylisanoja.

Kotiurpoa on vaikea ylistää. Joudut usein miettimään tarkasti onko hän tehnyt jotain oikein.  

Kotiurpo on pinnallinen ja pitää omasta takapuolestaan.

 

Tuntematta kotiurpoa et välttämättä tietäisi hänen seksuaalista suuntautumistaan. Kuinka hän tuo itseään esille, haluaa että hänen kehoa kosketellaan, tarjoaa takapuoltaan, pyllistelee, istuu risti-istunnassa, istuu jalat itsensä sivuilla kuin merenneito, käyttää vain hyväntuoksuisia pesuaineita (vanilja, kaakao, minttu) , itkuherkkä, erittäin tunteikas, puhuu paljon tunteistaan, ei kestä omia virheitään, puhuu paljon laihduttamisesta, haluaa olla parempi, kiehnää kainaloon, pukkaa päätään syliisi, istuu alempana kuin sinä, saa hermokohtauksia kun ei osaa jotain esimerkiksi leipoa lehtitaikinaa, pyytää apua - osaa kyllä pääsääntöisesti sössiä kaikki ihan itse (ensin), stressaa pakkaamisesta, stressaa matkustamisesta, kaipaa lohdutusta, syö lohtuunsa, innostuu riemukkaasti käsiään taputtaen, kaipaa itsetunnonkohotusta, herkistyy pelkästään ajatuksesta, taittaa ylipitkiä hiuksia korvan taakse, hänellä on pitkät ripset, ajelee rinta/selkäkarvoitustaan, ei pidä partaa, tykkää tuoksukynttilöistä, polttaa kynttilöitä paljon, lääkkeiden pitää maistua hyvältä, syö ja juo paljon makeaa, laittaa hujuhajua nukkumaan tullessa, puhuu pää painuksissa ääni kadoten kun joku menee yhtäkkiä huonosti, kiukuuntuu turhanpäiväisistä asioista kuten kännykkäsovelluksesta jonka hän on itse ladannut.

 

Kotiurpo tykkää olla kotona. Siksipä hänellä onkin monen tuhannen euron elektroniikkavehkeet olohuoneessa, jotta telkkarista tulee aina ohjelmaa, ja jos ei , niin hän voi  pelata pleikkaria tai näprätä kännykkää. Nämä pelit saavat kotiurpon monesti pahalle päälle, mikäli kenttä on kovin hankala. Hän pyytää siihen apua ja sinä pelaat hänet pinteestä ulos, jotta kotiurpo leppyy.

Jatkuva kattava ohjelmatarjonta myös suututtaa kotiurpoa , sillä hän haluaa katsoa kaikki kerralla. Hänellä onkin neljä erilaista kanavapalvelinta sekä viihdepaketti. Onneksi suurimman osan ohjelmista voi tallentaa tai katsoa jonkun muun palvelimen kautta. Valitettavaa on se kun useampi urheiluohjelma tulee päällekkäin, niin silloin ei voi avata internetiä ,ettei näe tuloksia etukäteen. Hän katsoo ohjelmat peräkkäin aina edellisen loputtua tallenteista. Jos joku laittaa hänelle viestin lopputuloksesta  - hän suuttuu.

 

Kotiurpo luettelee monesti eineksiä joita ei syö ja joista ei tykkää. Jos ko. einekset ovat pitsassa, muffinissa, hampurilaisessa tai karkeissa niin se ei tietenkään haittaa. Kotiurpoa on monesti työläs ymmärtää. Kun pyydät tarkennusta niin on vaarana että kotiurpo suuttuu.

Kotiurpo ei pidä makeasta paitsi: karamelleista, toffeesta, hunajasta, sokerista, kinuskista, suklaasta, kakuista, kekseistä ,jäätelöstä, likööreistä, mehuista, limppareista, valmiskeitoista, juotavista jugurteista, marengeista, lätyistä sokerilla, mannapuurosta sokerilla, voisokerilevyistä, kreemistä, vaniljasoosista, sopasta, hillosta, kiisseleistä, piirakoista, jälkiruuista, kahvipullasta sekä sipseistä ja dipeistä.

 

Kotiurpo ottaa herkästi hyvänmakuisia flunssalääkkeitä jo ennen varsinaisen flunssan iskemistä.

Kotiurpolta kysyttäessä miksi otat lääkettä olematta kipeä hän ennustaa olevansa muuten ensiaamuna kuumeessa ja silloin on jo myöhäistä. Hän olettaa että lääkkeitä syödään ettei tule kipeäksi. Kun yrität sanoa että lääkkeet sisältävät kuumetta alentavia aineksia ja kertoa muutenkin faktoja lääkesuosituksista - kotiurpo suuttuu ja syö lääkkeet ennenkuin tulee kipeäksi. Kotiurpo ennaltaehkäisee.

Kotiurpo ei tiedä olevansa kuumeessa ennenkuin virtsaputkea kuumottaa.  Kotiurpo luulee tuntevansa kehonsa. Kun kotiurpo on kipeä sen kyllä näkee, kuulee ja erottaa . Kotiurpo osaa olla todella kipeä ja vaatii hoitoa sekä lapsena saamiaan herkkuja kun oli kipeä.

 

Kotiurpo on monesti hermostunut ja steppailee ympäri kämppää monta tuntia (hikiset sukat jalassa tai muuten kuumilla jaloillaan jättäen askelkuviot laminaatti- tai muovilattiaan) . Syynä voi olla vaikka sovittu meneminen kylään iltapäivästä, mutta kun tarkkaa kellonaikaa ei ole annettu ei kotiurpo pysty rauhoittumaan. Hän tarvitsee valmiin suunnitelman, sillä kotiurpo ei osaa mukautua tilanteen vaativilla tavoilla. Kotiurpo ei ole extempore-ihminen. kotiurpo tarvitsee aikaa.

 

Kotiurpo ei myöskään mielellään lähtisi kotoa pois, sillä kotona on kaikki mukavuudet saatavilla - hänelle. Kotiurpo ei aina tajua että taloudessa asuu joku toinenkin , joka ei ehkä välitä katsoa kotiurpoa miellyttäviä sarjoja, elokuvia, urheilua ,ps-pelejä, dokumentteja tai kuunnella samoja radiokanavia. Kotiurpo on hieman itsekäs sitä myöntämättä . Hän varaa itselleen aikaa, pähkinöitä, karkkeja, sipsejä ja lataa itseään miellyttäviä elokuvia ja ottaa koko olohuoneen ja kaikki siihen kuuluvat elektroniikkavehkeet haltuunsa..

Kotiurpo ei tarjoa syötäviä sinulle, mutta saattaa pyytää sinua tekemään hänelle puoli litraa dippiä. Kotiurpo arvostaa toisten tekemää ruokaa.

 

Kun huomautat että hän on nauttinut kuukaudessa kymmenen pussia sipsejä ja kaksi kiloa karkkia … - hän voi joko hurrata itselleen tai sitten kotiurpo suuttuu.

Kotiurpo myös syö mielellään sinua miellyttävät herkut ensin, jotta voi sitten yksin syödä kaikki omansa ja niitä jää pitemmälle aikavälille. Kotiurpo on rohmu eikä ajattele muita miellyttääkseen itseään. Kotiurpo ei tingi mukavuuksistaan muutenkaan.

 

Kotiurpo kutsuu itseään lenkkeilijäksi. Hän kehuu laihtuneensa tämän urheilun avulla useita kiloja.

Hän saattaa lenkkeillä jopa kaksi kertaa kuukaudessa parin kuukauden välein. Kotiurpo urheilee.

 

Kotiurpo ihmettelee monesti päivänselviä asioita. Hänelle 80-90- luvun vitsit ovat edelleen todella hauskoja ja naurettavia. Hän pitää niitä uusina. Kun hän kertoo sinulle vitsin jonka olet kuullut jo niin monta kertaa ettei se enää huvita - kotiurpo suuttuu.  Kotiurpo on myös saattanut kuulla sinulta jonkun tarinan, niksin tai neuvon ja pitää sitä omanaan kertoessaan sen sinulle takaisin.

Hän voi hämmästyä ja pitää uutena samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Kuten sanottu - kotiurpon muisti on todella heikko.

 

Kun kotiurpo huvittuu hän nauraa ääneen, läpsyttää itseään otsaan ja nojaa sinun kainaloon, ikään kuin piilottaakseen naamansa. Kotiurpo taantuu lapseksi. Kotiurpo nauraa ja huvittuu usein asioista jotka eivät viihdytä sinua - silloin kotiurpo sanoo että ei voi naurattaa kun hän sen sanoo - ja suuttuu. Kotiurpo myös taputtaa usein käsiään yhteen ja eläytyy.

 

Kotiurpo viittaa hyvin usein ,että asiat joita juuri hän tekee, ovat juuri niin mälsiä, juuri sinun mielestä, kuin olettaa saattaa. Hän hakee hyväksyntää itsemollaamisen kautta.

Kotiurpolla on huono itsetunto. Kotiurpo syyttää sinua kun et anna tarpeeksi hellyyttä hänelle ja ole hänen kanssaan useammin samaa mieltä tai naura hänen jutuille.

 

Kotiurpo on huono ostamaan lahjoja. Kun hän ostaa lahjan on se nolo, arkinen tai käyttökelvoton lahjansaajalle. Kotiurpo saattaa ostaa puolisolleen joululahjaksi esimerkiksi taskukalenterin, lasketteluhanskat (puoliso ei tietenkään laskettele tai omista moottorikelkkaa), liian pienet vaatteet, lahjansaajalle epämieluisan näköiset pukineet, itseään miellyttäviä/huvittavia pelejä / elokuvia / musiikkia tai jotain muuta. Hän myös saattaa ostaaa allergisoivia lahjoja. Kotiurpo ei osta naiselle naisellisia lahjoja koskaan. Vain käytännölisen epäkäytännöllisiä kuten liian pienet sukat. Kotiurpo myös paljastaa yleensä etukäteen että on ostanut jotain jota voit käyttää, jota olet toivonut tai jota varmasti tarvitset. Hän saattaa myös ilmoittaa että lahja on tulossa jo postissa ja voit ottaa sen käyttöön heti ennen varsinaista juhlapäivää. Kotiurpo ei osaa pitää salaisuuksia.

 

Kotiurpo on äärettömän utelias. Hän ei kestä odottaa tuliaisia. Ei nähdä paketteja. Kaikki laatikot kiinnostavat. Kotiurpo voi myös avata sinulle osoitetut paketit varoittamatta. Hän myös klonuaa kaikki kaapit jopa kylässä. Kotiurpo ei ymmärrä miksei voi kaivaa vieraassa paikassa kaappeja ja laatikoita kun hän tarvitsee jotain. Kotiurpo ei kestä ääniä joiden alkuperää ei voi paikantaa. Kerrostalot, rivitalot sekä muut yhteisöt ovat kotiurpolle hyvin haastavia ympäristöjä erilaisten äänien takia. Häntä kiusaa suuresti kun ei tiedä mikä ääni kuuluu mistäkin. Kotiurpo on huono paikantamaan äänentuloreittiä. Kotiurpon kuulo voi olla huono tai ainakin valikoiva. Kun kotiurpo laittaa television äänettömälle ja käskee sinun olla hiljaa kuunnellakseen ulkoa kantautuvaa meteliä, ei kestä sanoa että mene katsomaan - kotiurpo suuttuu. Kotiurpo mielummin käskee olla hiljaa ja ihmettelee paikoillaan ääniä.

 

Kotiurpolla on häkellyttävät välit äitiinsä ja muihin lähisukulaisiin. Hän saattaa alkaa itkemään pelkästään ajattelemalla äitiään, hänen vointiaan tai kun hänestä ei ole kuulunut yli vuorokauteen mitään. Hän myös säikähtää aina nähdessään ambulanssin, joka kulkee samaan suuntaan missä hänen äitinsä koti sijaitsee. Hän rakastaa äitiään yli kaiken. Ja mainitsee siitä usein.

Tunne on heillä molemminpuolinen. Mennessä ja tullessa halataan vedet silmissä ja muistutetaan kuinka ollaan rakkaita. Kotiurpon äiti asuu yleensä noin  kolmen kilometrin päässä ,jonka luona hän vierailee useasti viikossa.

 

Kun kerrot kotiurpon äidille tai lähisukulaiselle huvittuneena kotiurpon tavoista kotona, kerätä tyhjiä maitopurkkeja pitkin keittiötä, jättää astioita sinne tänne, läpsyttää hikisukilla kun luulee että ne ovat tarttuvapintaiset, syödä ruokaa pullatarjottimista, jättää kaapit ja laatikot auki …  - he loukkaantuvat. Sen jälkeen he palaveeraavat porukalla ja muistelevat vuosien takaa kaikki mitä olet koskaan ärsytyspäissäsi kotiurposta maininnut, ja leimaavat sinut heidän rakastaan ympärikyliä haukkuvaksi ihmiseksi, soittavat kotiurpolle ja sanovat että nyt et jää tossun alle ja provosoivat häntä kunnes saadaan sota aikaiseksi kaikkien välillä.

Kotiurposta ei saa sanoa yhtään negatiivissävyistä kommenttia hänen sukulaistensa kuullen , tämmöiset asiat on vain nieltävä - muuten kotiurpon kotijoukot suuttuu.

 

Kotiurpon lähisukulaiset ovat saattaneet aikaisemmin kehoittaa sinua puhumaan juuri heille , sinua painavia asioita, kotihuolia ja mitä heidän rakas sukulainen tekee - mutta he eivät todellisuudessa halua kuulla niitä. He saattavat jopa udella tai kysellä vieläkö kotiurpolla on tapana tehdä niin - silloin kannattaa vain olla hiljaa tai vaihtaa puheenaihe nopeasti. Tästä koituvat seuraamukset voivat pilata ihmissuhteita, sillä he ymmärtävät asiat täysin erilailla kuin sinä. He ovat kaikkien kanssa samaa mieltä. Ensin sinun, sitten keskenään ja tilanne on aina sinulle epäedullisin. Voi jopa tuntua että he haluavat tahallaan haastaa sinut.

 

Kun kotiurpo tekee jostain asiasta selvää, on sinun odotettava viimeisen sanan jälkeen vielä ainakin puoli minuuttia sillä tarina voi hyvinkin jatkua. Kotiurpon puheessa oleva tauko ei tarkoita että sinulla olisi lupa puhua. Jos jatkat siitä mihin kotiurpo jäi , hän saa idean, alkaa puhumaan päälle, voi  huutaa että pidä turpa kiinni ja anna hänen puhua sillä hän juuri keksin miten se oikeasti on  - ja hän kertoo epämääräisen selvityksensä asian tiimoilta.

Koska puheenhalusi todennäköisesti on jo syöty,  olet vain hiljaa ja odotat kun tarina on ohi ,niin voit nousta pois. Kesken tarinan lähteminen suututtaa kotiurpon. Kotiurpo korottaa ääntään mielellään.

Kotiurpo usein puhuu asioista joista ei todellisuudessa tiedä mitään. Hän voi omasta mielestä sanoa asioita hyvinkin uskottavasti vaikka keksi kaiken juuri päästään, on katsonut sellaista televisiosta tai joku muu sanoi joskus niin - hän muistelee.

Kotiurpon muistelmiin ei kannata luottaa. Kotiurpo saattaa haastaa sinua muistamalla jonkun asian väärin ja pitämällä sitä totena. Hän suuttuu ja riehuu kun kiistät kaiken. Joudut toistamaan menneen dialogin tai kertomaan tapahtumat uudelleen jotta kotiurpo tajuaa olevansa väärässä ja muisto korjataan uudeksi.

 

Kotiurpo ei hallitse juomistaan. Kotiurpo ei hallitse itseään humalassa. Kotiurpo voi suuttua sinulle siitä että et ryyppää hänen kanssaan. Kotiurpo on humalassa rasittava, sekava, ilkeä ja joskus jopa väkivaltainen . Kotiurpo ei aina pyytele anteeksi käytöstään vaan jatkaa pahalla päällä oloaan heti aamusta, saattaen huomauttaa että hän ei pyytele anteeksi kun ei muista mitään.

 

Kotiurpolla on ulosottovelkaa ja laskuja, rahapula ja maksettavia,  mutta aina on varaa ostaa alkoholia ja roskaruokaa sekä mässyjä ja limppareita. Jos huomautat tästä - kotiurpo suuttuu.

Kuten sanottu - kotiurpo ei ole talousihminen. Kotiurpo ei halua kertoa talousvaikeuksistaan kotiurpon kotijoukoille koska hän haluaa näyttää edelleen siltä alaikäiseltä kultapojalta. Jos joku menee sanomaan näistä ongelmista, maksukyvyttömyydestä, ulosotosta ja muista itseaiheutetuista veloista jollekkin kotiurpon lähisukulaiselle - kotiurpo suuttuu.

 

Kotiurpo ei keskity. Hän täyttää astianpesukoneen yhdellä lavuaarisella astioita täyteen. Astiat ovat epäloogisesti sijoitettu ,joten vievät koneesta enemmän tilaa. Kotiurpo aloittaa lautasten laittamisen tiskikoneen keskeltä laitaan päin ja laittaa leikkuulaudat vinoon kahden rivistön väliin vieden puolikoneellista tilaa. Kotiurpo ei ymmärrä juomalasitilojen päällä olevia hyllyjä.  Hän myös helposti laittaa koneeseen suuria astioita kuten siivilöitä ja kattiloita ,jotta saa käynnistää koneen heti. Hän mielellään siivoaa keittiön ennen ruokailua, niin saa syödä tiskikoneen soidessa taustalla ja jättää kaikki tulevat tiskit  tiskialtaaseen .  

Kotiurpo voi tulla hääräämään lavuaarin eteen myös silloin kun sinä koitat tehdä ruokaa. Näinollen ruoanteko takkuaa koska et pääse käyttämään vettä, pesemään käsiäsi, huuhtelemaan ruokia tai kuorimaan vihanneksia. Hän myös torppaa reitin astiakaapille ja kattilakaapille. Kotiurpo osaa myös seistä mahdollisimman kaukana altaasta etukumarassa jolloin hänen takapuolensa on hellannappien kohdalla. Joudut odottamaan kotiurpon hääräämiset loppuun ennenkuin voit jatkaa ruoantekoa. Kotiurpon erityistaito on seistä edessä. Kotiurpo yleensä on edessä.

 

Kotiurpo ei osaa ennakoida. Hän ei osaa jatkaa lausetta oikein, hän tuo sinulle väärän tavaran kun näkee sinun etsivän jotain, hän arvaa ajatuksesi täysin hakoteille, hän ei osaa katsoa mihin suuntaan olet menossa tai menet seuraavaksi. Kotiurpon kompassi on sekaisin. Kotiurpoa on helppo lukea. Hänen kadonneet sanat, tavarat ja suunnat löydät ensiyrittämällä. Kotiurpo luuleekin sinua selvännäkijäksi, ennustajaksi ja ajatustenlukijaksi. Kotiurpoa pelottaa.

 

Kotiurpo ei aina ajattele loppuun asti. Hän saattaa ottaa ruuan pois uunista ja alkaa sitten siivoamaan keittiötä. Koska kotiurpo on hidas tekemään askareita ehtii ruoka jäähtyä tällävälin.


 

Siivotakseen keittiön kotiurpo siivoaa siitä kohdin minne näkee uunilta eteenpäin seistessä. Takana olevat tavarat ja pöydäthän eivät kuulu siivousalueeseen. Jos huomautat - niin kotiurpo

suuttuu. Kun sinä teet ruuan siten että kaikki on valmista kun kotiurpo tulee töistä , saattaa hän viipyä kylpyhuoneessa tunnin ja odotuttaa sinua ruokailun kanssa. Kotiurpo ei ajattele kuten sanottu.

 

Kotiurpolle kelpaa lähes kaikki ruoka. Vain ruuat jotka tuntuvat suussa ikäviltä , eivät kelpaa. Tämän kanssa joudutte painimaan vielä usein. Joskus se kelpaa ja joskus ei . Esimerkiksi kotiurpo ei syö manteleita koska ne tuntuvat pahoilta. Silti hän syö manteleista tehtyä kakkua, suolamanteleita ja napostelumanteleita yleensäkin. Kotiurpo ei tiedä mistä ei tykkää.

Kotiurpo syö kokoajan. Hänellä on aina jotain murusteltavaa ja hörpättävää käden ulottuvilla. Mikäli kotiurpo ei ole yli varttiin laittanut mitään suuhunsa on kotiurpo todennäköisesti paskalla.

Kotiurpon aineenvaihdunta on vilkas sillä hän syö kokoajan.

 

Kotiurpo on monesti hämmentyneen näköinen ja pysähtyy miettimään. Häntä ei silloin kannata keskeyttää. Koska kotiurpo ei ole koskaan opetellut perustelemaan, selittämään tai muutenkaan tutkimaan lisätietoja asioista, hänet on helppo saada tolaltaan. Hänelle ei ole opetettu käytännön asioita joista on tullut nyt aikuisena hankalia asioita tuoda parisuhteeseen.

Kotiurpo ei oikeastaan välitä onko puhdasta vai paskasta. Onko lautaselta syönyt jo joku , onko ruoka homehtunut tai voiko viikon vanhaa lihaan tehtyä hernekeittoa vielä syödä. Kotiurpo saattaa juoda samasta tuopista viikon pesemättä sitä kertaakaan. Lasin reunoja pitkin valuvat rasvasylkivanat eivät kotiurpoa hetkauta eikä hän huomaa lasin harmaantuneen. Lasi on yleensä lattialla tai sohvalla jossa se kerää mahdollisimman paljon epäpuhtauksia ilmasta. Kotiurpo ei pidä ongelmana ottaa astioista tiskikoneesta ja huljauttaa hanan alla syödäkseen.

 

Kotiurpo luulee edelleen että Jaffalla on parantavia vaikutuksia mahakuumetautiin. Kun kerrot ettei saisi syödä sokeria ja rasvoja kun on vatsaflunssa - hän suuttuu. Hän ei halua olla syömättä herkkuja edes silloin kun oma hyvinvointi niin vaatisi. Kotiurpo myös miettii miksi aamuisin on vatsa löysänä vaikka illalla on syönyt vain puoli kiloa karkkia ja kaksi pussia sipsiä. Tätä ei kannata edes yrittää selittää, vaan kun kotiurpo jossain vaiheessa päättää jättää sipsit vähemmälle, hän huomaa sen itse kuinka olo paranee aamua kohti. Sipsien poisjäänti ei vaikuta painonpudotukseen vaan lenkkeily - jota kotiurpo harrastaa muutamia kertoja vuodessa.

 

Kotiurpon aikakäsitys on täysin muista poikkeava. Esimerkiksi vuoden juomalakko tarkoittaa kolmea viikkoa, enää koskaan voi olla ihan tunneista kiinni ja ensi kesää ei välttämättä koskaan tule. Kotiurpo mielellään lupailee asioita joita ei pidä, pysty pitämään tai halua pitää. Hän loukkaa ihmisiä eikä arvosta heitä tarpeeksi käyttäytymällä kuin teinihirviö.

Hän saattaa myös saada itkuraivarit kun pyydät häntä olemaan selvinpäin - silloin sinä riistät häneltä kaikki huvit ja hän ei saa tavata kavereita ja olet pirttihirmu. Kotiurpo ei elä ilman alkoholia. Kotiurpo voi ottaa vaikka pienestä palkasta ennakkoa jotta saa tilata perhepitsan ja ostaa salkullisen olutta itselleen. Myöskään lainaaminen ulosottovelassa ei ole ongelma kotiurpolle.

 

Kotiurpo ei osaa kannustaa. Kotiurpo ei vastaa kysymyksiin suoraan vaan saattaa esittää herjaavan vastakysymyksen . Esimerkiksi kysyt voisiko hän käyttää sinua kaupassa joka sijaitsee neljän kilometrin päässä hän huutaa eikö mikään tästä lähempää kelpaa.

Kun haluat aloittaa harrastuksen hän kysyy että kannattaako tuo, mihin sinä sitten niitä valmiita tekeleitä laitat, menee vain rahaa hukkaan tai muutenkin lyö sinut maahan ajatustesi kanssa. Kotiurpo on enemmänkin vahingoniloinen kuin kannustava. Tämä ilmenee esimerkiksi seurapeleissä. Hän nauraa ääneen mikäli joku pilaa oman vuoronsa. Hän myös suuttuu jos häviää. Kotiurpo tykkää pelata.

 

Kotiurpo kyllä tekee. Häntä pitää vain puolen vuoden / vuoden välein muistuttaa. Ei liian tiheään ettei kotiurpo suutu mutta kuitenkin joskus, sillä kotiurpolla on huono muisti. Joojoo voi tarkoittaa että turpa kiinni ja painu vittuun täältä, eikä kyllä, minä teen. Kotiurpo ei välttämättä kuuntele.

Kotiurpo haluaa olla avuksi olemalla edessä . Hänen kuullunymmärtäminen on heikko joten hän tekee asiat monesti hieman nurinkurin mitä pyysit tai hän omasta mielestään tiesi mitä pitää tehdä. Yleensä kun kotiurpo sanoo tietävänsä mitä meinasit ,syntyy virheitä. Kotiurpon kanssa toisto on tärkeintä. Käykää läpi mikä on poikittain, puoleksi, kahtia, suikale, silppu, kuutio...

 

Kotiurpon kanssa ollaan yleensä eri mieltä . Jo senkin takia koska kotiurpon mielipiteitä ei perustella. Kotiurpo suuttuu siitä, että olet eri mieltä hänen kanssaan, koska luulee sinun tekevän sen tahallaan . Kotiurpo luulee paljon asioita. Kotiurpo tietää vähemmän.

Ehkä juuri siksi ettei koskaan perehdy mihinkään. Kotiurpon sanomisia ei kannata käyttää missään, sillä ne eivät ole millään lailla todeksi näytettyjä. Valtaosin kopioituja ajatuksia. Kotiurpo matkii mielellään ihannoimiaan ihmisiä kuten työkaveria tai siskon miestä. Hän haluaa tehdä niin koska hekin tekevät niin - se riittää perusteluksi. Hänen täytyy saada tehdä niin tai kotiurpo suuttuu.

 

Kotiurpo viestittää ristiriitaisesti. Hän haluaa käyttää sinua ulkomailla, sirkuksessa, tivolissa, eläintarhassa, syömässä, kaupungeilla mutta samaan aikaan hän ei halua lähteä kotoa pois eikä maksa laskujaan vaan kerryttää ulosottoa. Kotiurpo ei syö aurajuustoa tai ananasta mutta jos ne ovat pitsassa tai muffinissa niin kyllä kotiurpo syö ne.

 

Kotiurpo myös sanoo eri asioita joita tarkoittaa. Tähän tulette törmäämään luultavasti päivittäin.

Hän ei ymmärrä miksi pitää tingata jos ollaan samaa mieltä. Hän kertoo asiat siten , että kuulija ymmärtää ne päinvastoin, alkaa puolustamaan asiaa ja silloin kotiurpo jo suuttuukin huutamalla että niinhän minä juuri sanoin ja hämmentää vuorostaan sinut. Kotiurpo ei ajattele mitä sanoo. Kotiurpon viestejä on joskus vaikea tulkita.  Kotiurpo tykkää vaikkei tykkää ja niin pois päin.



 

Kotiurpolta on monesti vaikea saada vastauksia. Hän tarvitsee mittavan ajan miettiessään tai alkaa puhumaan kierrellen kaarrellen antamatta vastausta. Esimerkiksi kysyt onko nälkä - hän kertoo kuinka on herännyt kuudelta, juonut kahvit seitsemältä, syönyt pari karjalanpiirakkaa, ruokaillut yheltätoista, toiset pari karjalanpiirakkaa kahden kahvilla ja kello on nyt puoli neljä.

Tästä sinä joudut itse päättelemään että kyllä kotiurpolla on aina nälkä.

 

Kotiurpoa voi koittaa ohjeistaa että sanoisitko ensin vastauksen ja  sen jälkeen sen tarinan,  sillä kotiurpoa kun huomauttelee, hän ei aina ymmärrä miksi. Hän helposti luulee että ei saa sanoa kuin yhden sanan vastauksia ja suuttuu puolestaan sinulle jos kerrot jotain tarinaa vastauksesi jälkeen. Kotiurpo on vaikea keskustelukumppani.

 

Kotiurpo ja kotiurpon kotijoukot pidättäytyvät mielellään menneisyydessä. He muistelevat herkästi mitä on tapahtunut ja kuka on tehnyt kenellekin mitä . Miten ja miksi toinen on syntynyt.Missä ja miksi joku on jäänyt matkasta pois ja kuka välitti kenestäkin.  

Sinua tullaan etukäteen syyttämään ja uhkailemaan edellisten seurustelukumppaneiden teoista . Saat myös kuulla kuinka sinua haukutaan ja moititaan heidän virheistä ilman että olet tehnyt mitään. Humalassa kotiurpo saattaa haukkua sinua pettäjäksi, nauraa paskaista naurua ja selittävän että kyllä hän haistaa oletko sinä käynyt vieraissa, sekä kutsua sinua väärällä nimellä ,sillä hän elää menneisyyden suhdetta viinapäissään. Joskus kotiurpo voi humalassa käydä käsiksi etenkin jos hänet on yritetty keskeyttää. Kotiurpo on mustasukkainen.

 

Kotiurpo ja kotiurpon kotijoukot hakevat syitä menneisyydestä.

He tavallaan roikkuvat niissä vielä.

Jos kotiurpo tekee sinulle inhottavasti humalassa hän helposti vääntää syyksi sen kun 20 vuotta sitten eräs hellu oli hänelle inhottava. Tai hän epäili edellisenkin tehneen niin. Hänellä ei isä pidä yhteyttä. Hän ei näe ulkomailla asuvia sukulaisiaan. Hän ei ole lapsenakaan syönyt manteleita. Armeija aikana hän otti rokotuksen.

Nykyisyyteen on vaikea saada otetta kun menneisyys pitää kädestä kiinni niin vahvasti. Vaikka he aina väittävät että ovat jo päässeet yli siitä - niin silti ne ovat aina syy ja seuraus teoille. Vaikka itse et ottaisikaan menneisyyttä mukaan hakeaksesi syitä ja seuraamuksia , etkä syyttele kotiurpoa edellisistä suhteista ja niiden tapahtumista, ei se ota pois tätä kotiurposta. Tulet kuulemaan lukuisia kertoja vuosia ja vuosikymmeniä vanhoista suhteista. Näitä muistelee kaikki kotiurposta hänen lempisukulaisiin.

Kotiurpo myös saattaa kovistella, sillä hän on aikaisemmin ollut tossun alla. Kotiurpolla voi olla vaikea ymmärtää mitä tarkoittaa tossun alla mutta hän käyttää sanaa mielellään ja muistelee vanhoja suhteita.

 

Kotiurpo kiehnää usein kainaloon. Hän haluaa olla pikkulapsi. Hän voi tulla kainaloon siten että painaa sinun kättä ja suuttuukin sitten kun et ota kiinni. Kotiurpo ei osaa oikein varoa. Hänen liikkeet ovat suurieleisiä ja mikään ei ole tiellä kun hän raivaa itselleen paikan . Hän saattaakin asentoja vaihtaessaan litistää sinua, potkaista sinua päähän, raapaista tai muuten töniä ja polkea. Koska kotiurpo tekee kaiken kovalla massalla ja vauhdilla meneekin huonekalut herkästi rikki tai pois paikoiltaan.

Hänellä voi olla tapana syöksyä sohville , tuoleille ja sängylle kovaa vauhtia ja mahdollisimman perälle. Huonekalut niiaavat ja niistä kuuluu aina natina kotiurpon jäljiltä.Kotiurpo ei kiri ruuveja kovinkaan herkästi vaan vaihtaa mieluummin jakkaraa.

 

Kotiurpo vertaa monesti saavutuksiaan ja tekojaan ja tykkäämisiään siihen aikaan kun oli lapsi tai armeijassa .

Häntä saattaa myös aikuisenaa haluttaa katsoa Päättymätön tarina ja syödä hattaraa tai maitoon sekoitettuja kaurahiutaleita sokerilla. Hän voi luulla että pääsee kuntoon tekemällä vatsalihasliikkeitä pari kuukautta - kuten armeijassa. Hän luulee että lapsuuden ja nuoruuden tavat, tottumukset, mikä oli hyvää ja mikä oli pahaa eivät ole menneet minnekkään.

Kotiurpo ei huomaa muutoksia kovinkaan helposti.

 

Kotiurpon kanssa oleminen on hyvin haastavaa ja opettavaista. Joudut paljon toimimaan kokkina, neuvonantajana, uudelleen pakkaajana , tien näyttäjänä , rahastonhoitajana , kainalona, nojapuuna, aikuisena, ohjaajana ja olla läsnä kotiurpon kehittymisen aikana. Kotiurpo kyllä oppii mutta täytyy muistaa että hänen muisti ei ole vahvuus ja näin ollen tulee tarvitsemaan paikallisneuvoja vielä pitkään. Kotiurpo myös kysyy paljon sinulle tutuista aiheista ja sinun tarvitsee vain selittää ja näyttää ne kotiurpon ymmärrettävällä tavalla.  Esimerkiksi kotiurpo voi luulla että tukusta ostettu suolakurkku ja kaupasta ostettu suolakurkku maistuvat eriltä vaikka olisivatkin saman firman tekeleitä. Kotiurpo luulee että isompi satsi maistuu erimmältä kuin vastaava pienempi .

 

Kotiurpo pitää peleistä, korttipeleistä, tietokonepeleistä ja lautapeleistä. Hän pitää tietovisapeleistä,  mutta ei pysty pelaamaan sanapelejä , sillä sanan muodostaminen on hänelle haastavaa, aikaa vievää ja kaikin puolin hidasta. Hänellä palaa hermot. Kotiurpo ei tajua miksei ole hyvä ajatuspeleissä vaikka on hyvä tekemään ristikoita omasta mielestään . Kotiurpo täyttää ristikot kumipäisellä lyijykynällä.Kotiurpolla palaa päreet yleensä, kun ei osaa jotain.

 

Kun kotiurpoa yrittää ojentaa esimerkiksi laittamaan tavarat takaisin omille paikoilleen hän yleensä sanoo että ne vain jäi.

Kun kotiurpolta yrittää kysyä mielipidettä esimerkiksi koskien ruokaa , hän yleensä sanoo että aivan sama.

Kotiurpo ei kestä jos hänen tekemisiään viittaa siihen että hän on aikuinen.

Kotiurpo kurtistaa usein kulmiaan, ollessaan vihainen, ärsyyntynyt tai miettiessään. Myöhemmin myös katsoessaan telkkaria tai tietokoneen ruutua. Kotiurpo ei mene silmälääkäriin.

Kotiurpon sanastoon kuuluu myös vittu, vitun siisti, vitun hyvä, vitusti, ei ole minun ongelma, fudut, et syytä minua tästä, aivan vitusti, aivan vitun siisti, aivan vitun…,painu vittuun täältä, vittuun sieltä, vitustako…, voi vittu. Kotiurpo ei tajua miten hölmöltä vitun viljely kuulostaa aikuisen suusta - eikä kotiurpon tekemisiä saanut viitata siihen että hän on aikuinen joten kotiurpo alkaa mököttämään.

 

Kyllä kotiurpon kanssa pärjää jos on pitkäjänteinen eikä pura omaa ärsyyntymistään hänen sukulaisilleen. Jaksaa siivota perässä, eikä huomauta joka asiasta.

Nielet vain suurimman osan sanoistasi takaisin. Kotiurpo kyllä myös pyytää että asioista sanotaan suoraan eikä kerätä mitään valtavaa aggressiomöykkyä , mutta kotiurpokaan ei kestä kuulla itse suuttumatta mistään.


 

Hän keskeyttääkin sanomalla että teet sinäkin virheitä, sinäkin olet väärässä, sinullakin on ärsyttäviä tapoja, sinäkin vaikka kuinka monesti olet … - mutta kun pyydät esimerkkiä niin sitä et tule saamaan. Näin ollen sinun on hyvin vaikea korjata tekemisiäsi toista miellyttäviksi. Sinä vain ärsytät häntä omilla tavoillasi joita et ehkä itse huomaa eikä hän sitä sinulle sano.

Kotiurpo ei kerro kotijoukoilleen mikäli on kohdellut sinua kaltoin vaan sanoo mielummin että molemmissa on vikaa. Kotiurpo ei hyväksy omia rikkeitään eikä kerro niitä kenellekkään. Kotiurpo suuttuu jos saa tietää sinun kertoneen hänen ikävistä teoista eteenpäin.

 

Kotiurpo kyllä saattaa hädissään keksiä jotain mistä motkottaa sinulle. Esimerkiksi laitat aina jonkun astian väärään lavuaariin. Kun jätät tämän tavan pois tulet huomaamaan että kotiurpo laittaa niitä astioita sinne aivan itse, mutta haluaa vain seku häntä huudella sinulle. Kotiurpo ei myöskään kestä jos sinun jäljiltä on tiskiharja lavuaarissa, mutta jättää sen sinne itse.

Kun kotiurpoa pyytää yleensäkin laittamaan jonkun tavaran takaisin paikoilleen, hän voi suuttua ja sanoa mikset itse laita kun se sinua kerran häiritsee. Hän kertoo kuinka sinulla on ollut ihan hyvin aikaa viedä se pois. Kotiurpo ei millään ymmärrä että yrität saada hänet korjaamaan itse omat jälkensä. Ja jälleen kotiurpo suuttuu.

 

Kotiurpo pitää omasta äänestään ja huutamisesta. Kotiurpo yrittää kovistella ettei jäisi tossun alle kuten hän itse siitä mainitsee. Silti kotiurpo on äärimmäisen herkkä . Hän itkee todella helposti ja pahoittaa mielensä. Hän alkaa monesti mutisemaan matalalla äänellä ja kun pyydät häntä hieman ryhdistäytymään että saisit jotain selvää sanoista voi kotiurpo ymmärtää tämän että pitää olla tiukempi. Kotiurpo pitää yleensä jonkinlaista ääntä, mässyttää, ähisee, öhisee, puhaltelee, viheltää, rummuttaa, puuskuttaa, puhisee, voivottelee, nauraa, hymähtelee, kuorsaa, röyhtelee, piereskelee, maha murisee, itkee, liikuttelee raajojaan jotain kiinteää vasten, kurlaa räkää, niiskuttaa, vetää räkää sisäänpäin tai puhaltelee räkänokasta siten että luulet pian jotain lentävän, niistää, ryystää, kopittelee tai kolisuttelee. Kotiurpo ei kestä hiljaisuutta edes itsestään lähtien.

 

Kotiurpo ei tingi mukavuuksista edes vessassa. Hän saattaa olla vaikka kuinka likainen, alasti, hikinen, kamalassa vessahädässä ja hänen on silti steppailtava ympäri asuntoa jättäen kurajäljet peräänsä etsiessään puhelinta, ristikkoa, tablettia, kirjaa tai jotain muuta viihdykettä. Kotiurpo saattaakin istua vessassa puoli tuntia kerralla.Kotiurpo esittelee usein itseään ja saattaa rapsuttaa , heiluttaa tai kouraista alapäätään jutellessaan sinulle ennen suihkuun menoaan tai sieltä tullessaan. Kotiurpo ei pidä häiritsevänä sukuelimiin koskemista toisen nähden edes ennen pesulla käyntiä. Kotiurpo kourii itseään pitkin päivää vaivihkaa muutenkin, vaatteet päällä.

 

Kotiurpolla on tapana heittää tavara ilmaan ja ottaa se kiinni. Eli kopitella itsensä kanssa. Kotiurpo ei etukäteen kato mikä tavara on ja voikin helposti särkeä sen. Etenkin laatikot saavat kyytiä kotiurpon käsissä. Hän nakkelee sitä käsissään ja pyörittelee. Kaikki sisällä olevat tavarat voivat olla vaikka juomalaseja. Kotiurpo lopettaa jos heilauttelu kuulostaa särkyvältä. Hän kopittelee sukkiaan, maitopurkkeja, shampoopurkkeja, kaikkia purkkeja oli sisällä nestettä tai ei. Hedelmiä, vaatteita, palloja, pelejä, pusseja, kaikkea kouraan sopivaa. Kotiurpo luulee että se näyttää kovalta. Kotiurpo tekee tätä myös kaupassa. Kotiurpo ei käsitä että sinua hävettää hänen lapsellinen käytös ja olet huolissaan tavaroista jotka hän on vaarana särkeä.

Kun sanot hänelle että miltä sinusta näyttäisi jos tuossa edessä menevällä mummolla yhtäkkiä vilahtaisi kermapurkki olan yli, hän ottaisi sen kiinni ja nakkaisi uudelleen. Kotiurpo ylistää ensin itseään ja sanoo että on haastavaa ottaa se kiinni tai vähättelee että mummo tuskin sitä saisi enää. Kotiurpo ei tajua ettei se ole mikään temppu vaan näyttää nololta.


Usein kotiurpon tekojen ja sanojen takia  saatat kyseenalaistaa kotiurpon älykkyyden ja silloin joudut jälleen painimaan kumpi antaa enemmän : Ottaa kotiurpo vai jättää kotiurpo.  Tätä painia sinun on käytävä alusta loppuun saakka. Jos hiemankaan epäröit ,niin älä ota kotiurpoa !